International Partnership Manager
Kullan hinta on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja samalla Kultakiertueesta on kasvanut alan suurin toimija Suomessa.
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja Euroopassa. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo yli 100 henkilöä ja kasvu sen kuin kiihtyy – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin!
Kasvumme jatkuessa etsimme nyt International Partnership Manageria telemarkkinoinnin tiimiimme Helsingin Käpylään. Tässä roolissa pääset rakentamaan kansainvälisiä kumppanuuksia ja olemaan mukana laajentamassa toimintaamme ympäri Eurooppaa. Etsimme kunnianhimoista ja oma-aloitteista henkilöä vastaamaan uusien alihankkijoiden ja yhteistyökumppaneiden kartoittamisesta eri Euroopan maissa.
Keskeiset työtehtävät:
Potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kartoittaminen eri Euroopan maista
Mahdollisten yhteistyökumppaneiden aktiivinen kontaktointi
Alustavien yhteistyöneuvottelujen vetäminen
Sopimusten koordinointi ja hallinta
Partneriverkoston rakentaminen ja ylläpito
Markkina- ja kilpailijakartoitus
Yhteistyö johdon kanssa kansainvälisen kasvun tukemiseksi
Mitä odotamme sinulta:
Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
Hyviä kirjallisia ja suullisia neuvottelutaitoja
Kokemusta esimerkiksi B2B-myynnistä, uusasiakashankinnasta, partnerihankinnasta tai kansainvälisestä neuvottelutyöstä
Itsenäistä ja tavoitteellista työotetta
Kykyä hallita useita kokonaisuuksia samanaikaisesti
Rohkeutta kontaktoida uusia yrityksiä ja päättäjiä
Katsomme eduksi
Saksan, ranskan, espanjan tai italian kielen taito
Kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta
Kansainväliset verkostot tapahtuma- tai myyntialalta
Kokemus B2B-sopimusprosesseista
Mitä tarjoamme sinulle:
Mahdollisuuden olla mukana rakentamassa kansainvälistä kasvua
Itsenäisen ja vastuullisen roolin
Joustavan hybridityömallin ja liukuvat työajat
Viihtyisän toimiston Helsingin Käpylässä
Lisätiedot ja hakeminen
Tehtävän pohjapalkka on 3500 €/kk, minkä lisäksi tehtävässä maksetaan provisiota 1000 € jokaisesta toteutuneesta yhteistyöstä.
Kiinnostuitko tehtävästä? Lähetä CV:si ja hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
Hakuaika ja aloitus
Hakuaika päättyy 7.6.2026. Tehtävässä aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Liity mukaan joukkoomme!
Tule osaksi rentoa ja kehitysmyönteistä tiimiä, jossa ammattitaitoasi arvostetaan – odotamme hakemustasi!
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kultakiertue Oy yrityksenä
Olemme edelläkävijä ja markkinajohtaja jalometallien arvioinnissa sekä ostossa. Turvallinen ja luotettava palvelumallimme toimii pian kaikissa Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa.