Head Of Operations
Kullan hinta on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja samalla Kultakiertueesta on kasvanut alan suurin toimija Suomessa.
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja kasvumme jatkuu myös Eurooppaan. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo satoja henkilöitä ja kasvu sen kuin kiihtyy – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin!
Haluatko olla mukana kehittämässä Pohjoismaiden ja Euroopan operatiivista toimintaa sekä tukea huippuja esihenkilöitä ja päälliköitä? Haussa meillä on Head Of Operations ja tässä roolissa pääset vastaamaan yhtiömme operatiivisesta kokonaisuudesta.
Tehtävänkuva
Head Of Operations vastaa kohdemaiden operatiivisen toiminnan kokonaisvaltaisesta tuloksellisuudesta, laadusta ja jatkuvasta kehittämisestä. Roolissa vastaat siitä, että liiketoiminta on kannattavaa, prosessit toimivat tehokkaasti ja asiakaskokemus on yhtenäinen ja korkeatasoinen kohdemaasta riippumatta.
Tehtävässä toimit esihenkilönä Operations Managereille, jotka vastaavat omien kohdemaidensa liiketoiminnasta sekä asiakaspalvelutiimin ja kiertuesuunnittelijoiden esihenkilöille. Johdat, sparraat ja tuet tiimiäsi tavoitteiden saavuttamisessa sekä varmistat, että jokaisella on selkeät vastuut, riittävät resurssit ja edellytykset onnistua työssään. Rakennat valmentavaa johtamiskulttuuria, jossa korostuvat avoin vuorovaikutus, jatkuva oppiminen.
Roolissasi varmistat lisäksi, että operatiivinen toiminta on tehokasta, asiakaslähtöistä ja brändin mukaista. Kehität toimintamalleja, yhtenäistät käytäntöjä ja varmistat, että prosessit tukevat kasvua ja skaalautuvuutta eri markkinoilla. Seuraat aktiivisesti keskeisiä tunnuslukuja, analysoit suorituskykyä ja teet päätöksiä toiminnan kehittämiseksi.
Head Of Operations toimii tiiviissä yhteistyössä muiden sidosryhmien kanssa, varmistaen yhteisten tavoitteiden saavuttamisen.
Roolissa yhdistyvät ihmisten johtaminen ja liiketoiminnan kehittäminen: onnistut, kun tiimisi onnistuu ja kun operatiivinen toiminta tuottaa tuloksia sekä erinomaista asiakaskokemusta.
Tehtävässä vastaat mm.
Maiden operatiivisen toiminnan kokonaisuudesta ja uusien maiden avauksista yhdessä Operations Managereiden kanssa
Operations Managereiden sekä esihenkilöiden valmentavasta johtamisesta
Pitkäjänteisestä prosessien kehitystyöstä
Yhteistyöstä ja viestinnästä eri sidosryhmien kanssa
Odotamme sinulta
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. KTM, MBA, BBA)
Kokemusta operatiivisesta johtamisesta
Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa (muu kielitaito katsotaan eduksi)
Vahvaa liiketoimintaymmärrystä
Erinomaisia vuorovaikutustaitoja
Kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta katsotaan merkittäväksi eduksi
Tarjoamme sinulle
Kannustavan työilmapiirin, jossa jokaisen osaamista arvostetaan
Mahdollisuuden vaikuttaa laajasti operatiiviseen kokonaisuuteen
Keskeisen johtotehtävän kasvavassa organisaatiossa
Kansainvälisen toimintaympäristön
Joustavan hybridityömallin
Bonusohjelman
Lisätietoja ja hakeminen
Tehtävän palkkaus sijoittuu 5000€-7000€/kk välille riippuen valitun henkilön osaamisesta ja kokemuksesta.
Kiinnostuitko? Hae äkkiä mukaan, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana!
Hakuaika ja aloitus
Hakuaika päättyy 15.3.2026. Tehtävässä aloitus sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.
Tule osaksi rentoa ja innostunutta työyhteisöämme – odotamme hakemustasi!
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kultakiertue yrityksenä
Olemme edelläkävijä ja markkinajohtaja jalometallien arvioinnissa sekä ostossa. Turvallinen ja luotettava palvelumallimme toimii pian kaikissa Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa.
Työskenteletkö jo yrityksessä Kultakiertue?
Rekrytoidaan yhdessä seuraava kollegasi.