Avoin hakemus / Open application
Kullan hinta on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja samalla Kultakiertueesta on kasvanut alan suurin toimija Suomessa.
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa ja Euroopassa. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo yli 100 henkilöä ja kasvu jatkuu vahvana – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin!
Etkö löytänyt juuri nyt avointa tehtävää, mutta haluaisit työskennellä meillä? Jätä meille avoin hakemus ja kerro osaamisestasi sekä siitä, millaisista tehtävistä olet kiinnostunut.
Kasvamme jatkuvasti ja etsimme säännöllisesti uusia osaajia eri tiimeihin. Käymme avoimia hakemuksia läpi säännöllisesti ja olemme yhteydessä, mikäli osaamisesi vastaa tuleviin tarpeisiimme.
How does a key role in a rapidly growing Finnish success story sound? At Kultakiertue, we are the market leader and pioneer in the purchasing and evaluation of precious metals, especially gold and silver. Our safe, reliable and truly customer-oriented service model will soon operate in all Nordic countries, and in Europe. More than 100 professionals already work within our unique service concept — and our growth is only accelerating. Now is the perfect time to join the Kultakiertue journey!
Didn’t find a suitable open position right now, but would still like to work with us? Submit an open application and tell us about your skills and the kind of role you’re interested in.
We are constantly growing and regularly looking for new talent across different teams. We review open applications on an ongoing basis and will get in touch if your profile matches our future needs.
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kultakiertue yrityksenä
Olemme edelläkävijä ja markkinajohtaja jalometallien arvioinnissa sekä ostossa. Turvallinen ja luotettava palvelumallimme toimii pian kaikissa Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa.