Jalometallien arvioija / Precious Metal Evaluator
Kullan hinta on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja samalla Kultakiertueesta on kasvanut alan suurin toimija Suomessa.
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja vielä tämän vuoden puolella myös muualla Euroopassa. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo yli 100 henkilöä ja kasvu sen kuin kiihtyy – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin! Nopean kasvumme vuoksi etsimme nyt tiimiimme motivoituneita ja tarkkuutta arvostavia jalometallien arvioijia.
Tehtävänkuvaus
Jalometallien arvioijana toimit keskeisessä roolissa varmistamassa jalometalliesineiden tarkan, johdonmukaisen ja ammattimaisen arvioinnin. Lisäksi tuet läpinäkyvyyttä, säädösten noudattamista ja toiminnan tehokkuutta kauppojen käsittelyssä ja dokumentoinnissa.
Keskeiset vastuualueet
Kullan arviointi yrityksen tarjoamilla työkaluilla ja menetelmillä (esim. pitoisuustestit, punnitus, arvon määrittäminen)
Arviointiprosessin valvonta tarkkuuden ja johdonmukaisuuden varmistamiseksi
Jalometallien arviointitiimin tukeminen laadunvarmistuksessa sekä kullan pitoisuutta, puhtautta tai hinnoittelua koskevien kysymysten ratkaisemisessa
Toiminnan varmistaminen yrityksen kultakäsittelyprotokollien, eettisten periaatteiden ja paikallisten säädösten mukaisesti
Yhteistyö talousosaston ja kullan ostopisteiden kanssa sujuvan käsittelyn, kuljetuksen ja ostettujen kultamäärien täsmäytyksen varmistamiseksi
Osaamisvaatimukset ja pätevyydet
Aiempi kokemus kullan tai korujen arvioinnista on merkittävä etu – esimerkiksi panttilainaamossa, kultasepänliikkeessä tai kultalainoihin erikoistuneessa toimipisteessä
Jalometallien, punnitus- ja skannaustyökalujen, testausnesteiden ja arviointimenetelmien tuntemus katsotaan eduksi
Erinomainen tarkkuus ja korkea rehellisyys arvokkaiden esineiden käsittelyssä
Hyvät organisointitaidot ja kyky ylläpitää tarkkoja tietoja
Sujuva englannin kielen taito vaaditaan
Tarjoamme
Kannustavan tiimin, jossa panoksellasi on suora vaikutus yrityksen menestykseen
Merkityksellistä työtä luotetussa ja arvostetussa yrityksessä, joka arvostaa ammattimaisuutta, läpinäkyvyyttä ja asiakaspalvelua
Lähetäthän hakemuksesi ja palkkatoiveesi mahdollisimman pian, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana.
In English below
How does a key role in a rapidly growing Finnish success story sound? At Kultakiertue, we are the market leader and pioneer in the purchasing and evaluation of precious metals, especially gold and silver. Our safe, reliable and truly customer-oriented service model will soon operate in all Nordic countries, and later this year also elsewhere in Europe. More than 100 professionals already work within our unique service concept — and our growth is only accelerating. Now is the perfect time to join the Kultakiertue journey!
Position Overview
As a Precious Metal Evaluator, you will play a key role in ensuring the accurate, consistent, and professional evaluation of precious metal items acquired through field and in-office operations. You will also contribute to maintaining transparency, compliance, and operational efficiency in the handling and documentation of all transactions.
Key Responsibilities
Evaluating gold items using company-provided tools and techniques (e.g., purity testing, weighing, valuation)
Overseeing the gold assessment process to ensure accuracy and consistency in valuations across different locations and staff
Supporting the precious metal evaluating team by providing quality assurance and resolving inquiries related to gold content, purity, or pricing
Monitoring inventory levels and ensuring that physical gold stock aligns with internal records and systems
Ensuring operational compliance with the company’s gold handling protocols, ethical standards, and local regulatory guidelines
Collaborating with finance teams and gold delivery points to ensure the smooth handling, transport, and reconciliation of purchased gold
Qualifications & CompetenciesPrior experience in gold or jewelry appraisal is a strong asset—this could include work in a pawn shop, jewelry store, or institutions dealing with gold loans
Knowledge of precious metals, weighing/scanning tools/Testing Acids, and valuation practices is preferred
Excellent attention to detail and high integrity when handling valuable items
Strong organizational skills and the ability to maintain accurate records
Fluency in English is required
What we offerA supportive team environment where your contribution directly impacts company success
Opportunities for growth, with expanding responsibilities and advancement across Finland and Sweden
Meaningful work in a trusted and respected company that values professionalism, transparency, and customer service
Send your application and salary request as soon as possible, as we will be reviewing applications already during the application period.
- Osasto
- Kullankäsittely
- Rooli
- Precious Metal Evaluator
- Sijainnit
- Helsinki
Kultakiertue yrityksenä
Olemme edelläkävijä ja markkinajohtaja jalometallien arvioinnissa sekä ostossa. Turvallinen ja luotettava palvelumallimme toimii pian kaikissa Pohjoismaissa sekä muualla Euroopassa.
Työskenteletkö jo yrityksessä Kultakiertue?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.