Asiakaspalvelija (tanskan-, norjan-, hollannin- ja englanninkielinen)
Kullan hinta on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja samalla Kultakiertueesta on kasvanut alan suurin toimija Suomessa.
Puhutko sujuvasti tanskaa, norjaa tai englantia ja hollantia? Kiinnostaisiko avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa yrityksessä? Tervetuloa mukaan Kultakiertueen matkaan! Jatka lukemista, niin kerromme mistä tässä työssä on kyse.
Etsimme tiimiimme Helsingin Käpylään kolmea uutta asiakaspalvelijaa edistämään kasvuamme Euroopassa.
Saatat olla etsimämme henkilö, jos puhut ja kirjoitat sujuvasti norjaa, tanskaa tai hollantia sekä englantia.
Mikä Kultakiertue?
Kultakiertue on vuonna 2024 perustettu suomalainen yritys, joka erikoistuu jalometallien, erityisesti kullan, ostamiseen kuluttaja-asiakkailta. Perustajamme ovat alan pioneereja, eli vaikka yrityksemme on uusi, talossa on pitkä kokemus alalta. Meillä on kaksi kiinteää toimipistettä Helsingissä, minkä lisäksi kiertueautomme kiertävät ympäri Suomea ostamassa kultaa.
Kasvamme tällä hetkellä vauhdilla: Suomessa olemme jo markkinajohtaja ja parhaillaan laajennamme toimintaamme muihin Pohjoismaihin ja Eurooppaan. Helsingin Käpylässä sijaitsevalla toimistollamme työskentelee tällä hetkellä noin 30 henkilöä, minkä lisäksi työllistämme useita kymmeniä alihankkijoita kiertueillamme. Kasvu on avannut meille paljon uusia työpaikkoja, mistä olemme iloisia ja ylpeitä.
Mitä Kultakiertueen asiakaspalvelija tekee?
Asiakaspalvelijamme auttavat kiertueautoillemme tulevia ja jo vierailleita asiakkaita sähköpostitse ja puhelimitse. Liityt asiakaspalvelutiimiimme, jossa kukin hoitaa oman kielensä yhteydenotot.
Tarjoamme työhön kattavan perehdytyksen, ja tiimi tukee sinua myös sen jälkeen: asiakastilanteet eri maissa ovat usein samankaltaisia ja niitä ratkotaan yhdessä.
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Työskentelet Helsingistä käsin toimistotyöaikaan maanantaista perjantaihin. Toimimme hybridimallilla: tyypillisesti alkuviikon olemme yhdessä Käpylän toimistolla, ja loppuviikosta on mahdollisuus etätyöhön.
Miksi minun kannattaisi hakea töihin juuri Kultakiertueelle?
🤝 Etenemis- ja kehittymismahdollisuudet. Kasvumme avaa jatkuvasti uusia rooleja talon sisällä, ja tavoitteemme on tarjota monipuolisia urapolkuja.
🙌 Kannustava ja avoin työilmapiiri. Meillä on hyvä porukka, jossa arvostetaan erilaisia taustoja ja tehdään tiivistä yhteistyötä. Jokainen saa kattavan perehdytyksen.
✅ Selkeät tavoitteet. Tavoitteet on määritelty selkeästi, ja kaikki tekevät töitä yhteisen päämäärän eteen.
💰Hyvät henkilöstöedut ja bonukset. Kattava työterveyshuolto, viihtyisät toimitilat, laadukkaat työvälineet sekä yhteisiin tavoitteisiin sidottu bonusjärjestelmä, josta maksettavat bonukset ovat merkittävä lisä palkan päälle.
💛 Palvelu, josta voi olla ylpeä. Haluamme tarjota laadukasta palvelua ja auttaa asiakkaitamme aidosti.
Mitä toivoisitte minulta?
Tässä tehtävässä menestyminen ei edellytä pitkää kokemusta — tärkeintä on kielitaito ja halu oppia. Haemme nyt yhtä tanskankielistä ja yhtä norjankielistä asiakaspalvelijaa sekä yhtä, joka palvelee hollanniksi ja englanniksi.
Tehtävässä menestyminen vaatii:
- Tanskan, norjan tai hollannin sekä englannin kielen natiivitasoista osaamista
- Kykyä kommunikoida myös suomeksi tai englanniksi
- Jonkin verran aiempaa kokemusta asiakaspalvelutehtävistä (esim. puhelin-, sähköposti tai verkkoasiakaspalvelu)
Hyötyä on myös:
- Tarkkuudesta, oma-aloitteisuudesta ja kyvystä työskennellä rauhallisesti myös kiireessä
- Hyvistä viestintätaidoista
- Kyvystä omaksua uudet järjestelmät nopeasti sekä vahvoista perustaidoista tietotekniikassa
Haluan tämän työpaikan! Miten haku etenee?
👍 Hae helposti ilman CV:tä vastaamalla alla oleviin kysymyksiin. Haku päättyy 28.9., mutta käymme hakemuksia läpi jo ennen tätä – hae siis heti!
☎ Mikäli vaikutat sopivalta hakijalta, kutsumme sinut haastatteluun viikolla 37-40.
ℹ Ilmoitamme kaikille hakijoille viimeistään viikolla 40.
🎯 Lopulliset päätökset teemme viikoilla 40.
🤝 Tavoitteenamme on, että uudet asiakaspalvelijat aloittaisivat meillä lokakuun aikana.
- Osasto
- Asiakaspalvelu
- Rooli
- Asiakaspalvelija
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kultakiertue yrityksenä
Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja vielä tämän vuoden puolella myös muualla Euroopassa.
Työskenteletkö jo yrityksessä Kultakiertue?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.