Rekrytointikoordinaattori
Kullan hinta on kolminkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja samalla Kultakiertueesta on kasvanut alan suurin toimija Suomessa.
Miltä kuulostaa avainrooli vauhdilla kasvavassa suomalaisessa menestystarinassa? Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja vielä tämän vuoden puolella myös muualla Euroopassa. Uniikin palvelukonseptimme parissa työskentelee jo yli 100 henkilöä ja kasvu sen kuin kiihtyy – nyt onkin oiva hetki hypätä Kultakiertueen kyytiin!
Kasvumme jatkuessa etsimme nyt Helsingin toimistollemme rekrytointikoordinaattoria tukemaan kasvuamme. Jos sinulla on kiinnostusta rekrytointia kohtaan ja haluat hyödyntää osaamistasi, saatat olla etsimämme henkilö.
Keskeiset työtehtävät:
- Toteutat koko rekrytointiprosessin vaiheita: työpaikkailmoitusten laadinta, hakemusten hallinnointi, haastattelujen järjestäminen ja yhteydenpito hakijoihin
- Tuotat selkeitä ja houkuttelevia työpaikkailmoituksia sekä julkaiset ne oikeissa kanavissa
- Toimit linkkinä rekrytointitiimin, esihenkilöiden ja hakijoiden välillä, sekä pidät huolta erinomaisesta hakijakokemuksesta
- Organisoit rekrytointi- ja työnantajamielikuvaan liittyviä tapahtumia ja osallistut HR-projekteihin
- Päivität ja seuraat rekrytointiin liittyvää raportointia sekä huolehdit järjestelmien tietojen ajantasaisuudesta
Mitä odotamme sinulta:
- Sinulla on kokemusta rekrytointitehtävistä, henkilöstöhallinnosta tai vastaavasta koordinaatiotyöstä
- Osaat käyttää sujuvasti rekrytointijärjestelmiä (plussaa esimerkiksi Teamtailorin tai Duunitorin kokemuksesta)
- Viestintätyylisi on asiakaslähtöinen, selkeä ja sujuva sekä suomeksi että englanniksi
- Olet oma-aloitteinen, joustava ja pysyt tarkkana myös kiireessä
- Omaat hyvät vuorovaikutustaidot sekä halun kehittää toimintatapoja
Mitä tarjoamme sinulle:
- Kannustavan, avoimen ja välittävän työyhteisön, jossa jokaisen panosta arvostetaan
- Mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen kasvuun sekä työnantajamielikuvaan
- Perehdytyksen ja jatkuvia mahdollisuuksia kehittyä, sekä laajentaa osaamista
- Vastuullisen työnantajan, joka huolehtii henkilöstön hyvinvoinnista ja tarjoaa kilpailukykyiset edut (mm. kattava työterveyshuolto ja motivoiva bonusmalli)
Lisätiedot ja hakeminen:
Kiinnostuitko rekrytoinnin parissa työskentelystä? Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen mahdollisimman pian – käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointivastaavamme Linda Byman Varzeshkhah. Lindan tavoittaa puhelimitse tiistaisin ja torstaisin klo 13-15 välillä numerosta 0415060948 (poislukien 15-19.9.25) tai sähköpostitse rekrytointi@goldadam.fi.
Hakuaika ja aloitus:
Hakuaika päättyy 26.9.2025. Aloitus sopimuksen mukaan.
Liity osaavaan ja innostuneeseen tiimiimme – odotamme hakemustasi!
- Osasto
- Henkilöstöhallinto
- Rooli
- Rekrytointikoordinaattori
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Kultakiertue yrityksenä
Me Kultakiertueella olemme markkinajohtaja ja edelläkävijä jalometallien, erityisesti kullan ja hopean, ostossa ja arvioinnissa. Turvallinen, luotettava ja ennen kaikkea asiakaslähtöinen palvelumallimme toimii pian jo kaikissa Pohjoismaissa, ja vielä tämän vuoden puolella myös muualla Euroopassa.
Työskenteletkö jo yrityksessä Kultakiertue?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.